Mitä hyötyä on palaverista ennen tilinpäätöstä?

11.10.2024

Miksi kirjanpitäjän kanssa kannattaa istua alas jo ennen tilinpäätöstä ja katsella yrityksen talousasioita läpi? Eikö asiat selviä ilman palaverissa istumista sitten tilinpäätöstä tehdessä sitä mukaan, kun ne tulevat vastaan?

Tärkeintä palaverissa on varmasti molemmille osapuolille se, että hetken keskitytään yhdessä asiaan, eikä vaihdella sähköposteja aiheesta muiden hommien keskellä. Moni tärkeä asia voi puolin ja toisin hukkua kiireeseen ja sitten tilinpäätöstä tehdessä tuleekin yllätyksiä, jonka myötä aikataulut pidä. Kun asiat on käyty palaverissa tehokkaasti läpi, säästetään kaikkien aikaa ja pysytään halutussa aikataulussa.

Meillä esimerkiksi palaverissa käydään läpi toiveita aikataulun ja tilinpäätöksen suhteen. Kun tiedämme, milloin asiakas itse toivoo tilinpäätöksen olevan valmis, voimme pohtia yhdessä onko aikataulu realistinen ja mitä se kaikilta osapuolilta vaatii.

Aikataulutuksessa on hyvä ottaa huomioon myös se, että tilinpäätös useilla yrityksillä tilintarkastetaan, ja on tärkeää sopia kuka hoitaa yhteydenpidon tilintarkastajan kanssa ja sopia myös hänen kanssaan aikataulut kuntoon.

Samalla käydään läpi tilikauden tuloslaskelmaa ja tasetta, onko kertynyt puuttuvia tositteita tai muita kysymyksiä herättäviä tapahtumia. Pitäisikö tilikauden aikaisia kone- ja kalustohankintoja siirtää tuloksesta taseeseen? Millaisia palkkoja ja muita kuluja on vielä tiedossa ennen tilinpäätöstä? Entä onko vielä tilikauden aikaista myyntiä laskuttamatta?

Lisäksi jo palaverissa voidaan arvioida ennakkoverojen oikeellisuutta ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja tuloksen saamiseksi oikeampaan suuntaan, jos tällä hetkellä se ei vielä ole siellä.

Tähän hetkeen on myös hyvä suunnata katse hetkeksi kauemmaksi tulevaisuuteen. Onko ensi tilikaudella odotettavissa suuria muutoksia? Onko yrityksellä tarvetta erilaisille taloushallinnon palveluille, kuten kassavirtalaskentaan tai budjetointiin?

Palaveri on siis erittäin hyödyllinen yrittäjällekin, sillä sen jälkeen pitäisi olla askelkuviot selvät tilinpäätöksen tekemiseen ja jopa pidemmällekin. Eikä se yleensä vie aikaa tuntia kauempaa.